Nonissimo

Yrjänältä vedetään välistä

Yrjänältä vedetään välistä

A.W. Yrjänä "itkee" sitä, kuinka Spotify:lta on saatu vain 50 euroa 400 000 soitosta. Hän on realisti: "On aika ikävä kuunnella jäkätystä taholta, jotka eivät tunne tosiasioita, eivätkä niistä välitä. Me kyllä duunilla pärjätään, vituttaa vaan kun väki luulee rikkaaksi."

Hän ei suoraan syytä Spotify:ta, vaikka moni muu näin tekee. Oikea ongelma onkin - erityisesti isoimmat - levy-yhtiöt, jotka vaativat kohtuuttomia ehtoja, joihin Spotify puolestaan suostuu.

Nykytilanne on iso kasa kuraa. Muutama poiminta linkin artikkelista:

  • Levy-yhtiöt rajoittavat Spotifyn (ja muiden vastaavien yritysten) mahdollisuuksia kerätä tuloja ja nyhtävät samalla ulos mahdollisimman paljon.
  • Levy-yhtiöt vaativat minimi- tai etukäteismaksuja, jolloin alalle on vaikea tulla kilpailemaan, vaikka olisi kuinka hyviä ratkaisuja.
  • Pelkkä sopimus yhtiön kanssa ei riitä. Oikeudet eivät ole keskitettyjä, vaan niitä on myös julkaisijoilla ja luonnollisesti kai tekijöilläkin. Saman ongelman kohtaa Ylen Elävä arkisto, joka joutuu metsästämään oikeudenomistajia.
  • Spotify ei saa puhua tästä!

Itse olen Spotify:n maksava asiakas ja uskon, että ratkaisuja myös isompaan Piraatit vs. tekijät -sotaan on löydettävissä. Ensiksi vain pitäisi saada vaikkapa Hannu Oskala, A.W. Yrjänä ja Piraattipuolueen hallitus saman pöydän ääreen - ilman levy-yhtiöitä.

On ymmärrettävä sekä se paljonko "levyn" tekeminen maksaa että se mistä ja paljonko kuluttaja on valmis maksamaan. En usko, että erimieliset änkyrät saavat sopua aikaan noin vain - "in a snap". Keskustelu kuitenkin auttaisi itse kutakin ymmärtämään, mistä toinen tulee ja missä itse ei välttämättä ole oikeassa.

Tällä hetkellä väittelyä ei käydä edes median välityksellä. Sen sijaan saarnataan kuoroille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän hemohessu kuva

Luen juuri Jake Nymanin kirjaa "Tähtisumua" jossa kerrotaan 20-30-40-50-60 iskelmä ja elokuvamusiikista, Al Jolsonista Ennio Morriconeen, siis aikuisten ostamasta tanssi- ym.musiikista, periaatteessa poisluettuna ns.rock. Vieläkin on jollei ammottavia aukkoja niin kuitenkin muutamia aukkoja ja aionpa ostaa taas muutamia CD-levyjä tässä jahka kun. Puutelista ei vaan lyhene...omistan tuhansia äänitteitä. Tietysti ne on hankittu pitkän ajan kuluessa.

Se on panostus ja rahakysymys myös. Luulenpa että olisin hankkinut ne lopulta kuitenkin vaikka: nyt voi netissä helposti tutustua keneen hyvänsä. Oletan että moni nuori jahka pääsee varoihinsa ostaa näitä artisteja joista ei tietäisi mitään ilman youtubea ja kirjastoja. Ainakaan ei ostaisi jollei olisi mistään kuullut, radiohan on aivan surkea nykyään. Itse imuroin jotain vanhoja leffoja ja kokoelmia joskus, vaan en oikein tykkää katsella leffoja tai tvsarjoja koneelta tai kuunnella albumeja koneella. Ikäjuttu tietysti sekin.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva

Olen itse asiassa istunut jo kerran saman pöydän ääressä A. W. Yrjänän kanssa ilman levy-yhtiöitä. Kyse oli Ylen suorasta radiolähetyksestä. Oli rauhallinen kaveri ainakin tuolloin, tosin kyse oli viikonlopusta ja aikaisesta aamusta. ;)

Piraattipuolueen aktiivit ovat myös kerran käyneet Teostolla tapaamassa järjestön edustajia ja muusikkoja. Keskustelu oli melko pitkä ja tuli kahviteltua ihan rehellisesti tekijöiden rahoilla, mutta ei siitä kovin hedelmällisiä tuloksia tullut.

Oma käsitykseni on se, että ainakin asioihin enemmän perehtyneet piraatit ymmärtävät kyllä hyvin, ettei raha kasva puissa varsinkaan suomalaisella musiikki- tai elokuva-alalla. Toisaalta ei se kasva puissa millään muullakaan liiketoiminnan alalla.

Jos nyt mietitään piratismia worst case scenariona, niin se on vähän kuin tilanne, jossa ylläpitämäsi kyläkaupan viereen muuttaa jättimarketti. Kyllä varmaan harmittaa. Mutta ei auta itku markkinoilla.

Nähdäkseni piraateilla on kaksi keskeistä pointtia:
1) piratismi on tullut jäädäkseen, koska ihmisluonto, deal with it
2) älä hanki tavallisille ihmisille oikeudessa satojen tuhansien eurojen korvauksia tai sensuroi nettiä sen vuoksi, että sinulla on vaikeuksia liiketoimintasi kanssa.

Niin kauan kuin oikeudenkäynnit ovat pyörimässä ja sensuurilakeja kirjoitetaan kulisseissa, en näe miten keskustelu voisi hirveästi mennä eteenpäin mihinkään rakentavaan suuntaan.

A. W. Yrjänän verotettavat tulot olivat vuonna 2009 muuten 81 989 euroa ja vuonna 2010 yhteensä 51 691 euroa bruttona. Minulla tulot olivat 2010 noin 5 000 euroa. Ja niistä meni vielä verojakin. Kyllä mä pärjään, vituttaa vaan kun väki luulee että on hirveästi rahaa ostaa musiikkia.

Käyttäjän Nonissimo kuva

Yrjänä on siitä huono esimerkki, että se on tosta isoimmasta päästä muusikoita (suomalaisittain). Suhtaudun Teostoon aika pessimistisesti. Sen sijaan isot yhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt voisi ehkä jossain määrin pyrkiä ohittamaankin, jos tarpeeksi hyviä malleja keksitään tekijöiden ja kuluttajien parissa. (En toki voi mennä vannomaan, että tällainen on keksittävissä, mutta olen optimisti.)

Tämä kuitenkin tarvitsee juuri sitä rakentavaa dialogia.

EDIT:
ja siis huomiosta 2 olen samaa mieltä. Huomion 1 ihmisluonto ei kuitenkaan mielestäni oikeuta piratismia, eikä vastaa siihen ongelmaan, että liiallinen piratismi oikeasti vähentää sitä hyötyä (palkkaa), jonka kulttuurintekijä saa työstään.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva

Kuten hieman vihjaisin, mielestäni rakentava dialogi ei ole mahdollista niin kauan kuin tekijänoikeusjärjestöt halventavat oikeusjärjestelmää syntipukkien kaivamisella ja käyvät sotaa sananvapautta ja yksityisyyttä vastaan. Voimakkaamman osapuolen pitää aloittaa se rakentava suhtautuminen.

Käyttäjän Nonissimo kuva

Kuten ehkä sanoinkin, nämä "voimakkaammat osapuolet" voidaan ainakin jossain määrin pyrkiä ohittamaan. Voimakkaimman osapuolen intresseissä on valitettavasti hyväksikäyttää asemaansa.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva

Ihmisluonto ei oikeuta piratismia, mutta merkitsee sitä, ettei sitä saada kitkettyä järkevillä keinoilla. Alan olisi paras hyväksyä piratismi osaksi liiketoimintakenttäänsä.

Ei ole edelleenkään ymmärtääkseni tieteellistä konsensusta siitä, että piratismi olisi oleellisesti vaikuttanut jonkin alan tuloihin. Sikäli kuin tulot joillakin osa-alueilla ovat laskeneet, vaihtoehtoisia selityksiä löytyy pilvin pimein. Niitä ovat esim. erilaisten viihdemuotojen lisääntyminen, kuten videopelien tulo ja televisiotarjonnan kasvaminen, sekä laillisesti ilmaiseksi saatavilla olevan musiikin huomattavasti parantunut saatavuus. Eräässä tutkimuksessa, joka mainitaan minun ja Kaj Sotalan aiheesta kirjoittamassa teoksessa Jokapiraatinoikeus, todettiin että Yhdysvalloissa musiikin kuunteluun käytetty aika on 2000-luvulla vähentynyt. Ei siis ihme jos tulot laskevat.

Sekin on muuten todellinen ongelma, että negatiiviset levyarvostelut lehdissä oikeasti vähentävät sitä hyötyä (palkkaa), jonka kulttuurintekijä saa työstään.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva

Valitettavasti toistaiseksi kaikki tunnetummat tekijät kuuluvat tekijänoikeusjärjestöihin, jotka ovat osa tätä voimakkaampaa osapuolta. Tekijät eivät ole myöskään osoittaneet mainittavaa halua vaatia järjestöjä, joiden asikkaita he ovat, lopettamaan piraattijahti ja kansalaisoikeuksien polkeminen.

"Ihmisluonto ei oikeuta piratismia, mutta merkitsee sitä, ettei sitä saada kitkettyä järkevillä keinoilla. Alan olisi paras hyväksyä piratismi osaksi liiketoimintakenttäänsä."

Hyväksytään varastaminen osaksi liiketoimintakenttää. Miten se meni: Deal with it? Mun kaupasta pöllitään sata kiloa sisäfilettä joka päivä, mutta se nyt on vaan osa tätä mun liiketoimintakenttää. Ihan ok.

Eihän nyt herranjumala piratismi ole mikään ihmisoikeus-, sanavapaus-, tai yksilön rajoittamiskysymys. Esim. musabisneksestä ja sen sisäisistä toimintamekanismeista voidaan olla montaa mieltä, mutta hei, ratkaistaan homma pöllimällä. Deal with it.

Eihän varastamine ole osa minkän vähittäiskaupan liiketoimintakenttää. Miksi sen pistäisi olla musa- tai leffabisneksessä? Vai meinaako Apajalahti tehdä pöllimisestä kannattavaa liiketoimintaa?

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva

Kaupat ovat hyväksyneet varastamisen osaksi liiketoimintakenttäänsä. Pistävät sen seuraukset hintoihin sen sijaan että lobbaisivat elinkautisia myymälävarkaille.

Käyttäjän Nonissimo kuva

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2012/01/20/spotifylla_ei_...

Sattui nyt naamalle myös tämä:
"Ruotsissa verkkolataaminen on tippunut 25 prosenttia juuri Spotifyn ansiosta."

Piratismi marginalisoituu, kuten on myös onnistuneiden kauppavarkauksien kanssa.

EDIT:
Itse asiassa tämän hetkiset ratkaisut vertautuisivat siihen, että pihistyksien estämiseksi tutkittaisiin jokaisen kaupan jokaisen asiakkaan kaikki laukut ja kaikki taskut.

Käyttäjän veikkonen kuva

Itse musadiggaarina ja jonkin sortin keräilijänä oletin, että Spotify ei vaikuta millään tavalla ostotottumuksiini. Väärässä olin, ostan levyjä varmaan 70% vähemmän nyt kun olen Spotify Premiumin asiakas. Kuluttajalle palvelu on mitä parhain, muuta musiikintekijöille, joita kuppaavat levy-yhtiöt ja piraattivarkaat se lienee myrkkyä.

The times they are a-changin, sanos Zimmermannin Bob. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Näin homma ei voi jatkua.

Ps
Itse voisin maksaa Spotifysta kaksinkertaisen hinnan nykyseen - nikottelematta.

Käyttäjän hautakangas kuva

"Itse voisin maksaa Spotifysta kaksinkertaisen hinnan nykyseen - nikottelematta."

Käytä säästyneet rahat vaikka keikoilla käymiseen, niin artisti saa niistä paljon suuremman osan kuin levymyynnistä. Ja tulee keikkailemaan toistekin.

Käyttäjän veikkonen kuva

Ja osta artistikrääsää. Valitettavasti ne artistit, joita pääosin kuuntelen eivät keikkaile Suomessa.

Käyttäjän Tronic kuva

Kyllä muusinkonkin palkka työstään pitää saada. Niin, työstään. Muusikko ei tee työtä silloin kun joku kuuntelee hänen teostaan Spotifysta, mutta teos ei ole syntynyt ilman luovaa työtä ja studiossa istumista.

Millä rahoitusmallilla saataisiin tekijälle palkka tehdystä työstä eikä tehdyistä kopioista?

Käyttäjän Nonissimo kuva

Jeps. Yksi vaihtoehtohan olisi, että nykyistäkin selvemmin muusikko möisi työnsä tuloksen ylöspäin (levy-yhtiölle/julkaisijalle). Itse kuitenkin näkisin mieluummin niin, että tässä tapauksessa muille osapuolille haitalliset isot levy-yhtiöt vedettäisiin välistä pois.

Kyllähän pitkällä aikavälillä liian keskittynyt toiminta, kuten isot levy-yhtiöt voidaan ajaa kilpailulla alas, mutta se on niin p**keleen hidasta.

Käyttäjän hautakangas kuva

Piraattilisämaksu tietoliikenneliittymiin, kenties? :) Muutama euro kuussa siitä, ettei TTVK tule haastamaan oikeuteen...

Siinä oli hymiö, älkää murhatko.

Käyttäjän Nonissimo kuva

Jossei kuitenkaan, vaikka hymiöllä suhtaudutkin. Mun on paljon helpompi kuvitella yksilöiden, yritysten ja yhteisöjen toimia, jolla tilannetta saataisiin paremmaksi kuin mitään valtion sekaantumista.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva

Näin yhden kirjan kirjoittaneena solmin kyllä mielelläni sopimuksen ylikansallisen suuryhtiön (WSOY) kanssa. Sain etukäteisen kirjoituspalkkion, kustantaja otti taloudellisen riskin ja hoiti painatuksen, levityksen ja markkinoinnin. Ja sallivat vielä sen, että kirja tuli nettiin saataville ilmaiseksi (mikä oli minulla ja Kaj Sotalalla tietysti ennakkoehtonakin). Se että joku tässä nykyisessä kirjatulvassa viitsi kiinnittää näinkin paljon huomiota ja rahaa mielipiteisiimme, oli minusta hieno juttu.

Mutta en minä nyt herranjestas rupea vaatimaan, että joku maksaisi minulle jotain kunnollista kuukausipalkkaa siitä että kirjoitan mitä itseä sattuu huvittamaan enkä näe edes mitään vaivaa markkinoinnin suhteen enkä suostu itse ottamaan taloudellista riskiä.

Kiinnostaisi kyllä vastaisuudessa kokeilla myös jotain omakustanneviritystä book on demand -palvelun kautta. Siinähän taloudellinen riski pitää ottaa itse ja maksaa palvelusta.

Käyttäjän Nonissimo kuva

Tämä ei muuta sitä, että musiikkiteollisuus pyörii tällä hetkellä typerällä logiikalla ja sitä olisi fiksua kehittää. Naurettavasti tässä ja nyt ovat tekijät ja levy-yhtiöt kuluttajia vastaan, vaikka pitäisi olla tekijät(+fiksut levy-yhtiöt) ja kuluttajat typeriä levy-yhtiöitä vastaan.

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva

Tämä kuulostaa ihan minulta kolme vuotta sitten. :)

Ei vain näytä siltä, että asetelma olisi muuttunut hitustakaan parempaan suuntaan. Päin vastoin, typerät levy-yhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt (siis ihan _tekijöitä_ eikä yhtiöitä edustavat järjestöt) ovat vain kiihdyttäneet piraattijahtia ja ryhtyneet sellaisiin sensuuritoimiin ja saaneet ihmiset tuomittua sellaisiin korvauksiin, joita ei kolme vuotta sitten osannut kuvitellakaan.

Käyttäjän Nonissimo kuva

Mäkin myönnän, että kallistun tässä vahvasti enemmän piraattien puolelle. Uskon vaan ehkä niin vahvasti keskustelun voimaan vs. änkyröinti.

Käyttäjän juhauronen kuva

Kyllä tuosta joku elikkä todennäköisesti levy-yhtiö vetää välistä...
Vetää myös melkoisen paljon sieltä välistä
Miksi näin väitän?
Siksi koska minulla on digitaalinen levityssopimus ja sitä kautta musaa myös spotifyissa ja digitaalinen pienjakelija ottaa 10 prossaa tuotosta

Siitä huolimatta...Minulla on tilillä tupakkaaskin verran eli noin 5 euroa Spotify-soitoista enkä todellakaan ole autotallirokkeineni kovin suuressa suosiossa :D

Spotify on vain levityskanava muiden joukossa ja pienelle
tekijälle melko loistava promoamiseen

Tosin joo tähän täytyy lisätä että en elä enkä tule elämään musiikilla
Jos rahaa haluan niin sitten teen oikeita töitä enemmän

Kyllä minullekin lisäraha aina kelpaisi...Yhtään en pistäisi pahaksi

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja